*Hamsterin käsittely*

Perussääntöjä

Aina, kun käsittelet hamsteria, tee se hellästi ja varmoin ottein.

Hamsterilla on yöeläimenä huono näkö, eikä se esimerkiksi pysty erottamaan värejä tai ymmärtämään etäisyyksiä. Se voi pudottautua korkealta tai loikata yllättäen aivan päättömästi käsistä. Mitä vieraampi hamsteri, sen arvaamattomampi.

Koska hamsteri näkee huonosti, se tulkitsee maailmaa hajun perusteella ja muhkeiden viiksiensä avulla. Hamsterille kaikki on sitä, miltä se haisee: se voi luulla kättäsi porkkanaksi tai talon toiseksi lemmikiksi.

On suositeltavaa, että hamsteria käsitellään pääsääntöisesti vasta, kun se itse on herännyt.

Nostaminen

Kesyn, aikuisen hamsterin voi nostaa esim. ottamalla se reilusti nyrkkiin selkä kädenpohjaa vasten niin, ettei se ei roiku mahastaan, kun ihmisen sormet ovat tukevasti sen kainaloiden alla. Hamsteria voi nostaa myös kainaloista niin, että ihmisen peukalo on toisen kainalon alla ja vähintään etusormi toisen kainalon alla. Tämä on vähemmän pelottava tapa tottumattomalle hamsterille.

Hamsterin voi nostaa myös kahden kämmenen muodostamaan kuppiin. Ensin kädet laitetaan hamsterin päälle ikään kuin ylösalaisin olevaksi kupiksi ja käännetään kämmenet sitten hamsterin tassujen alle. Vain todella rauhallista hamsteria voi kantaa tällä tavalla avonaisessa kupissa. Pienikokoisen, panikoivan hamsterin voi nostaa kämmenien sisällä, jolloin se ei pääse sinkoamaan lattialle. Roborovskin voi kopata vaikka nyrkkiin.

Jos hamsteri ei anna koskea, sen voi houkutella esim. kuljetuslaatikon kannen päälle. Poikasia tai naaraita voi myös hyvin houkutella pahviputkeen. Urokset eivät tähän halpaan jostain syystä tahdo mennä... Poikasen voi myös nostaa niskasta. Harjoittele kuitenkin hamsterin kanssa mieluummin muita tapoja nostaa.

Sylissä pitäminen

Hamstereilla on aina kiire, joten sylissä sen kannattaa antaa liikkua ja kiipeillä mahdollisimman paljon oman mielensä mukaan. Useimmiten sylissä pitäminen on sitä, että eläin kipittää omistajan kädeltä toiselle kuin juoksumatolla. Hamsteri ei jaksa olla kauan paikallaan ja se voi pudottautua tai pudota vaarallisesti. Jos hamsteria puristaa lujaa paikallaan pitämiseksi, se hätääntyy ja voi purra.

En suosittele, että lasten annetaan kantaa hamsteria käsissään ollenkaan, putoamisvaaran takia. Hamsteri on parempi laittaa lattialla istuvan lapsen syliin.

Käsittele aina kun mahdollista hamsteriasi. Näin se myös oppii todella pitämään ihmisistä ja käsittelystä. Eipä aikaakaan, kun se itse kiipeää häkin ovelle vastaan kerjäämään huomiota.

Joidenkin roborovskien sylissä pitäminen on täysin mahdotonta, ainoastaan pitämällä niitä kainaloista sormiensa välissä, sen saa hetkeksi herkeämään vilistämästä tuhatta ja sataa sinne, minne nenä osoittaa. Toiset pysyvät kädellä paremmin.

Kesyt kiinankääpiöhamsterit takertuvat sormiin hiirien tavoin, eikä niiden putoamisesta ole pelkoa. Myös kesyt talvikot istuskelevat avoimella kämmenellä kuin tatti.

Pureminen

Hamsteri puree vain pelästyessään tai luullessaan esim. ristikon läpi työntyvää sormea herkkupalaksi. Puremista ei saa seurata käsittelyn loppuminen tai häkkiin laittaminen, koska silloin hamsteri oppii puremaan tarkoituksellisesti, kun se haluaa pois käsistä ollessaan vielä arka.

Hamsterit eivät pure niin hanakasti kuin luullaan, mutta huonon näkönsä takia se voi pelästyä käden liian nopeita "hyökkäyksiä". Hamsterit eivät pidä siitä, että niitä päin puhalletaan. Niitä inhottaa myös kädet, jotka ovat kylmät, kosteat, rasvaiset tai haisevat. Tavallisimmin hamsterit inhoavat toisten eläinten, kemikaalien ja sipulin hajua. Kaikki on toki yksilöllistä ja tottumiskysymys.

Jos eläin on tottunut olemaan talon ainoa hamsteri, kannattaa varmuuden vuoksi pestä kädet, ennen kuin käsittelee sitä vieraan hamsterin tai muun eläimen jälkeen. Jos sormesi haisevat hyvin herkulliselta tai uhkaavalta, se likinäköisenä tietenkin luulee, että sormesi ovat sitä miltä haisevat/tuoksuvat ja saattaa pahaa tarkoittamatta puraista. Tämä kannattaa omistajan ottaa huomioon, eikä pitää sitä henkilökohtaisena palautteena.

Uudessa kodissa

Uuteen kotiin tullessaan, hamsterille olisi hyvä antaa pari päivää aikaa olla aivan omissa oloissaan ja tutustua häkkiinsä ja sinne kantautuviin ääniin ja hajuihin. Hamsteri ei villiinny tänä aikana (ainakaan enempää, kuin se ehkä jo on), eikä hamsteri erakkona kärsi yksinäisyydestä. Kun hamsterin on näin antanut aikansa kotiutua, siihen voi ruveta tutustumaan näppituntumalla, mikäli se vain on hereillä. Nuoret hamsterit ja varsinkin poikaset yleensä nukkuvat myöhään.

Uuteen kotiin päässyt hamsterilapsi voi käyttäytyä hyvinkin huonosti, eikä se yleensä edes riipu siitä, onko se ostettu eläinkaupasta vai kasvattajalta. Syynä voi olla se, että kasvattajalla on vain vajaa pari viikkoa aikaa tutustua poikasiin kunnolla, ja eläinkauppiaalla ei välttämättä sitäkään, vaikka hamsteri olisi elänyt kaupassa jo pitkän aikaa.

Kannattaa muistaa, että uuteen kotiin päästyään yksikään hamsteri ei ole sillä hetkellä täysin oma itsensä! Se on pyörällä päästään matkan ja ympäristönvaihdoksen takia. Hamsterille ei ole koskaan juolahtanut mieleen, että entisen kodin tai eläinkaupan ulkopuolella on elämää. Sen reaktio ei varmasti eroa paljon avaruusolioiden kaappaamasta ihmisestä. ;)

Hamsteria ei kannata päästää lattialle, ennen kuin se on kunnolla kotiutunut ja mielellään kesyyntynyt. Se voi hätääntyä kiinniottamisesta tosissaan. Hamsteri kun on muiden eläinten saalis. Myöhemmin hamsteria ehtii kyllä juoksutella lattialla kyllästymiseen asti.

Aluksi kun tuntuu, ettei oikein vielä saa hamsusta otetta, mutta haluaa siirtää hamsteria häkistä jonnekin, voi olla ihan paikallaan siirtää hamsu rasiassa tai vessapaperirullassa paikasta toiseen. Tähän tarkoitukseen käy myös pesämökki, jos hamsteri ei suostu tulemaan sieltä ulos.

Kesyttäminen

Luovutusikäisellä hamsterilla on juuri meneillään pahin kirppuikä, jota voisi kutsua myös uhmaiäksi. Vaikka hamsteri kiroilisi ja piiloutuisi heti käden nähdessään, toivoa on vaikka kuinka paljon. Omistajalla on nimittäin kasvattajaa paljon suurempi vaikutus siihen, mitä luovutusikäisestä hamsteri-ipanasta tulee! Tietenkin hamsterin vanhempien (varsinkin emon) luonne vaikuttaa himpun verran. Enemmän siihen vaikuttaa kuitenkin tuleva omistaja.

Aikuinenkin hamsteri voi olla arka. Sen voi kuitenkin kesyttää siinä missä poikasenkin. Keskimäärin aikuiset ovat kuitenkin nähneet maailmaa jo huomattavasti enemmän kuin poikaset, ja alkukankeuden jälkeen ne voivat olla paljon helpompia ensimmäiseksi hamsteriksi.

Arka hamsteri piiloutuu hanakasti ihmisiltä ja aristelee kosketusta. Se voi ilmaista pelkonsa kirkumalla rahisevasti. Toiset hamsterit ovat tämän suhteen huomattavasti liipasinherkempiä kuin toiset. Jotkut hamsterit eivät ääntele koskaan, toiset taas pitävät pitkät konsertit pikkuasioista. Poikaset ääntelevät herkemmin kuin aikuiset, onhan niillä kaikesta paljon vähemmän kokemusta. Ääntelyille kannattaa ummistaa korvansa. Kaikki hoitotoimenpiteet, myös kesyttäminen, hoidetaan vastalauseista piittaamatta, koska hamsteri ei osaa ajatella omaa parastaa ihmisten maailmassa. Muuten hamsteri oppii ajamaan ihmisen pois rähinällään ja jää siihen luuloon, että ihminen on paha.

Todella pelokasta hamsteria on yleensä helpointa alkaa kesyttämään jossain erillisessä laatikossa. Häkissä tämä on usein hankalaa ja kömpelöä sisustuksen ja pienten ovien takia. Terraariossa tämä voi onnistua, mutta enin irtaimisto kannattaa ottaa pois tieltä. Kesytyslaatikostakin voi tehdä ajan kanssa puuhalaatikon, jonne laitetaan kaikenlaisia putkia yms. Tulee hamsterillekin syy herätä aikaisemmin. Mutta kauheasti ei ainakaan aluksi kannata olla kalusteita yhtä aikaa "kesyttämisen" kanssa, ettei kesyttäminen muutu piiloutumis-saalistamis-leikiksi. Lisäksi laakeassa tilassa omistajan ei tarvitse pelätä puremia, kun käsien liikuttaminen on ketterämpää.

Jos hamsteri ryntää putkeen, sitä voi pitää matalalla ilmassa niin, että putken molemmissa päissä odottaa ihmisen kämmen. Kummasta päästä hamsteri vain olisikaan tulossa, niin sen pitää astua ensin kämmenelle. Joidenkin eläinten on hyvin vaikea päättää, että peruuttavatko vai tulevatko etuperin, kun putken molemmat päät ovat niin pelottavia, mutta toiset sitten oikein pinkaisevat kämmenen yli, joten kannattaa pitää putkea matalalla.

Tärkeää on pitää omat liikkeet hitaina, jolloin hamsteri ei koe niitä niin hyökkääviksi. Hamsteria silitellään ja rapsutetaan hellästi kyljistä hajurauhasten kohdalta. Käsiä voi myös laittaa hamsun alle, jolloin se seisoo (vaikka vain sekunnin murto-osan) kädellä. Kyllä se siitä hyppää nopsaan pois, mutta tottuu läheisyyteen vähän kerrallaan. Myös kädet voi laittaa kupiksi niin, että hamsu on siellä hetken sisällä ja pääsee hyppäämään pois heti, jos tulee paniikki. Kättä voi myös pitää ihan paikoillaan hamsun lähellä ja antaa sen haistella.

Jos hamsteri keskittyy ankarasti syömiseen tai vaikka pinnoja pitkin kiipeämiseen, niin siinä on myös kätevä silitellä selästä, kun vastalauseita on vähän vaikea antaa. Kun hamsteri ja omistaja rohkaistuvat, niin hamsua voi vähän kohottaa ilmaan etusormella ja peukulla kainaloista, mutta aluksi kannattaa unohtaa kaikki pitkän matkan kanniskelut.

Ruokinta Etusivulle Terveys

© Anemoneniitty.net, 14.01.2009 20:42 Validated by HTML Validator (based on Tidy)