*Saffron*

-marsulan lempeä mauste

Julkaistu MarsuMagazinen 1/06 ? Saffron-spesiaalissa ja Rodentiassa ?/2006

Saffronin eli suomeksi sahramin sanotaan olevan maailman kallein mauste. Itselleni se on maailman kaunein marsu. :)

Saffron-harrastukseni voisi katsoa alkaneen Pirkkahallin näyttelystä 10.8.2002, jossa meille muuttivat Katja Kivipurolta ensimmäiset self saffronini Aniara's Kelly*, Aniara's Magical Merlin ja self lemon Aniara's Anemone. Ne olivat pieniä vauvoja kaikki silloin. Vaikea kuvitella, että siitä on vain muutama vuosi, saffronit tuntuvat kuuluneen marsuharrastukseeni ikuisuuden!

Ja mitenkäs me sitten saffroneihin sekaannuimme? Oikeastaan kaikki kävi vähän sattumalta, niin hölmöltä kuin se ehkä kuulostaakin. Saffronhan on kuitenkin nyt yksi kolmesta pääväristäni! Vuonna 2002 kasvattajanimeni oli ollut tauolla jo jonkin aikaa, vaikka kasvatus olikin jatkunut. Kokoonpano oli kuitenkin nyt kutistunut melkein kokonaan risteytyksiin jalostuseläinten vanhenemisen ja luonnollisen poistuman johdosta. En ollut silti aikeissa lopettaa kasvatusta, pikemminkin ruveta sen lisäksi taas käymään näyttelyissä. Etsiskelin uusia lilaceja ja pewejä (p.e.white) ja meillä oli muinoin ollut Katjalta tosi hienoja valkoisia, joten tuli sitten kyseltyä, että josko sillä olisi niitä jossain jemmassa, vaikkei niitä kasvattajalistalla mainittukaan. ;) No ei ollut, mutta Katja tuli kysäisseeksi, että ei meitä saffronit kiinnostaisi?

Se oli varmaan vähemmän vakavissaan kysytty, mutta me alettiin äiteen kanssa miettiä asiaa kyllä tosi vakavissaan. Pewit löytyi sitten ihan muualta, mutta lilaceista ei ollut siihen maailman aikaan toivoakaan. Päätettiin sitten saffroneihin enemmän tutustuttuamme ottaa sen toiseksi väriksi pewien rinnalle, lilacin "tilalle"... Koska meillä kuitenkin on tilaa ja mielenkiintoa enempään kuin yhteen väriin. (Enpä aavistanut, että kohta se Suomenkin lilac-tilanne elpyy taas!)

Ensimmäiset saffron-poikaset syntyivät kuitenkin vasta parin vuoden päästä eli syksyllä 2004, koska yhdistin ensimmäiset saffronini ensin creamiin ja buffiin, mitä minulla oli "jäljellä" entisistä ajoista, ennen kuin niiden suku vallan sammuu. Samalla syntyi sitten muihin saffroneihin verrattuna hieman eri sukuisia punasilmäisenkantajia eli lähinnä buffeja, jotka sitten saivat aikanaan saffron-lapsia. Esim. Merlinin tytär self buff Anemone's Cheyenne, joka sai veteraani-iällä meille muuttaneen Aniara's Casinon** kanssa FIN MVA Anemone's Incan tammikuussa 2005. Casino ja Inca ovat molemmat englannin crest saffroneita ja Inca on yksi hienoimmista mursuliineistani. :)

Tuohon mennessä meille oli hivuttautunut saffron jos toinenkin. Ensin kaikki saffronini olivat sileäkarvaisia, mutta toki jokunen englannin crestikin kuuluu aina porukkaan, lähinnä Casinon ansiosta. Yksi satiini saffronkin on meillä putkahtanut maailmaan, tosin kyllä ihan odottamattomasta yhdistelmästä eli self cream naaraalta, jonka ei edes pitänyt kantaa satiinia... ;) Kiitokset tästä pienestä kaunottaresta kuuluu isämarsun omistajalle, Lotalle, ja NoWhere Land's marsulalle!

Hankkiessani uutta verta lilac-kasvatukseen mustista jenkeistä, meille muutti maskotiksi p.e.golden jenkkipoika Aniara's American Nintendo. Olisi pitänyt arvata, että kohta innostutaan saffroneista american crestinä! Niin siinä nimittäin kävi. P.e.golden kun käy saffroniin. Meille muutti pari jenkkisaffronia ja joulukuussa 2005 syntyi niitä jo omasta takaa Incalle ja Nintendolle.

Vaikka myös pew ja lilac ovat minulle yhtä rakkaita marsuvärejä, saffron on sellainen joka edustaa värimakuani parhaiten. Ensinnäkin pidän vaaleista punasilmäisistä marsuista. Ja toiseksi kaikessa yksinkertaisuudessaan oranssi on lempivärini, siis ihan ihmisten maailman lempiväri. Pidän kaikista lämpimistä, maanläheisistä sävyistä. Joten mikä sopiikaan paremmin kuvaukseen kuin saffron? Saffronin säihkyvä oranssi turkki ja kauniin punaiset silmät ovat kuin syysmaisema.

Täydellinen väriyhdistelmä sai minut ehkä aloittamaan koko touhun, mutta nyt olen vannoutunut ihailija, kun olen saanut tutustua henkilökohtaisesti saffronin muihin hyviin ominaisuuksiin. Nämä marsut upeat nimittäin ovat terveitä, pitkäikäisiä ja hyväluontoisia. Saffronien luonne on vallan mainio! Riippuu tietenkin mihin vertaa, mutta yleistettynä olen havainnut saffronien olevan todella mukavia käsitellä. Niistä tulee nopeasti ihania pet-marsuja. Sama pätee moniin goldeneihin, joilla on saffron-tausta! Muutenhan goldenit ovat aikamoisen vilkkaita. Saffronit pärjäävät myös hyvin toisten marsujen kanssa. Ne tietävät mitä tahtovat, mutta osaavat antaa myös periksi.

Saffron on kyllä mielestäni aika hankala valmistella näyttelyyn. Ensinnäkin rauhallisena, mukavuuden haluisena eläimenä, joka ei turhista hötkyile, ne meinaavat olla vähän löllöjä... Siis lihaksia ei tahdo tulla, vaikka masua kyllä löytyy. Ja koska ne ottavat hyvin rennosti myös näyttelylaudalla kököttämisen, niin eipä niitä amerikkalaisia piilolihaksiakaan sitten tosiaan tuomari löydä, toisin kuin sellaiselta marsulta, joka jännittää. ;)

No se on vasta sivuseikka. Kaikista hankalinta lienee trimmaus. Saffronit pitää aloittaa trimmaamaan kauan ennen näyttelyä. Viimeisen ilmoittautumispäivän tietämillä se on jo liian myöhään, joten kannattaa päättää ajoissa viekö marsun näyttelyyn tai pitää saffron jonkin sortin trimmissä koko ajan... Jos saffronin trimmaa liian viime tipassa, niin sen väristä tulee kirjava. Kannattaa siis aloittaa ajallisesti niin kaukaa kuin mahdollista ja trimmata sitten aina sitä mukaa pitkiä karvoja pois, kun niitä tulee. Muuten saffron on kyllä yhtä helppo valmistella näyttelyyn kuin mikä tahansa kiltti marsu.

Jalostus- ja näyttelyeläinhän ovat kaksi aivan eri asiaa. Se mikä menestyy näyttelyissä, saattaa periyttää tosi pitkäpäisiä poikasia. Upeita poikasia periyttävä taas ei välttämättä itse menesty näyttelyissä... Se voi olla esimerkiksi sävyltään liian tumma tai vaalea, mutta saa sopivan värisiä poikasia.

Omista saffroneistani kuitenkin kaikki näyttelyeläimet ovat sattuneet olemaan myös oikein hyviä jalostuseläimiä. Mutta kaikki jalostuseläimeni eivät passaa näyttelyihin ollenkaan. Tämä tarkoittaa lähinnä american crestejä, joiden valkoisuuden kanssa saa vähän tasapainotella. Mutta eipä kaikkia ole tarkoitus näyttelyyn saadakaan. Itselläni ei ole näyttelyeläimet erillään jalostuksesta, vaan kaikille teetetään poikue tai toinen jossain vaiheessa elämää, sitten kun se on ko. marsulle sopiva hetki. Ja näyttelyyn yritetään ilmoittaa ne, jotka ovat eniten näyttelykunnossa...

Saffronit ovat olleet tosi hyviä jalostuseläimiä, mitä niihin olen päässyt tutustumaan. Koska niillä on hyvät sosiaaliset taidot, olen huoletta pystynyt yhdistämään imettäviä ja odottavia emoja. Tällöin ne myös hoitavat toisten poikasia. Emot vain harmittavasti muuttuvat tosi löysiksi poikasten takia ja kuten edellä mainitsin, niin on jo muutenkin oma hommansa saada niistä kiinteitä. ;)

Saffronien taso Suomessa on hyvä, kun ottaa huomioon, että se on kuitenkin suhteellisen uusi muunnos täällä. Ei monella muulla värillä ole vastaavaa asemaa Suomen näyttelymarsujen keskuudessa, vaikka ne ovat olleet hyvinkin tavallisia ja tunnettuja jo iät ja ajat! Esimerkiksi vaikka golden ja chocolate.

Tämä uutuus aiheuttaa tietenkin sen huonon puolen, että kun sukutaulua tutkii tarpeeksi kauas, niin sieltä tahtoo löytyä aina ne samat marsut. Mikäs siinä, kun ne ovat kerran hienoja eläimiä, mutta pitkällä tähtäimellä se pitää ottaa huomioon, ettei suku vahingossa kapene entisestään.

Itse hankin vierasta verta sukulaisväreistä, lähinnä siinä on nyt toiminut goldenit. Goldenitkin hyötyy luonteen ja tyypin puolesta, mutta väri haalistuu. Saffronkin voisi pitemmän päälle tummua liikaa, mutta sitä ongelmaa ei ole kyllä itselle vielä tullut vastaan. Vastapainona voi käyttää creamia, tai lemonia jos sellaisen löytäisi. Creamien avulla voi salakuljettaa saffroneille pewien tyyppiä. ;) Liian vaaleita saffroneita en pistä pahakseni, koska niiden avulla voi yrittää saada aikaan lemonia. Eli kuten sanottu, monenlaisille eläimille löytyy jalostuskäyttöä ilman toivoa näyttelyurasta. Buff on tietenkin paras saffronille, jos ei ole eri sukuista samanväristä puolisoa, koska saffron on oikeastaan punasilmäinen buff... Ne ovat läheisimmät värit ja siitä on ainakin buffille apua, koska niiden sävy tahtoo vähän heittelehtiä äärilaidasta toiseen, siinä missä mielipiteetkin hyvästä sävystä.

Meillä pupeltaa tällä hetkellä 8 kaunista sahramipullaa. 3 sileäkarvaista, 1 englannin crest, 1 satiini ja 3 american crestiä. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea Katjalle, mutta apuja saffron-rintamalla on esim. goldenien ja buffien muodossa tullut mm. Heliltä, Kirsiltä, Lotalta ja monelta muulta, joten kiitos myös teille kaikille! Lisäksi pitää vielä kiittää Petraa näyttelyseurasta sekä äiteetä ja pikkusiskoa korvaamattomasta avusta marsujen hoitamisessa! :)

Artikkelit

© Anemoneniitty.net, 4.10.2009 22:38 Validated by HTML Validator (based on Tidy)