*Orvot hermeliininpoikaset*

31.12.12 Viime vuosi päättyi iloisissa merkeissä, sillä viimeisenä päivänä syntyi vuoden viimeinen hermupoikue. Vanhempina on Jennika Nikkarin Anemone's Sinisiipi ja oma pupuni Anemone's Russian Lullaby. Poikaset vaikuttivat olevan 1 sinisoopeli ja 2 soopelinsinistä venäläistä. Lisäksi yksi poikanen löytyi kuolleena pesän ulkopuolelta heti pesän havaittuani. Muuten kaikki vaikutti oikein hyvältä! Poikue oli erittäin toivottu ja odotettu ja kaikkea. Mutta siitä lähtien melkein kaikki meni päin seiniä. Tästä tuli takuulla kovaonnisin kaniperhe, mitä olen ikinä kasvattanut.

Pe 4.1.13 Poikasten ollessa 4 päivää vanhoja, huomasin emon makaavan raajat aivan jäykkinä, eikä se pystynyt juurikaan liikkumaan. Täysissä sielun voimissa se kuitenkin oli. Kollegojen kanssa pähkäiltyämme, epäilimme kyseessä olevan kalkkikramppi, joka on toki harvinainen kaneilla. Tein työtä käskettyä ja juotin sille ensiapuna kalkkivettä. Emo joikin hyvin sitä useamman millin ja vaikutti ainakin henkisesti virkistyvän kovasti. En kuitenkaan saanut sitä pelastettua.

La 5.1.13 Ei siinä sitten auttanut muu kuin ottaa poikaset aamulla omiin hoteisiin, kun muitakaan imettäviä kaneja ei ollut. Kyselin muilta kasvattajilta, mikä maito olisi parasta ensiapua poikasille. Kaniemon puuttuessa, parasta oli kuulemma vuohenmaito tai jollekin heinänsyöjäeläimelle tarkoitettu emonmaidonkorvike. En muista, oliko ihmislapsille tarkoitettu äidinmaidonkorvike parempi vai huonompi vaihtoehto kissan vastaavaan verrattuna. Joku kertoi tarvittaessa antavansa orvolle marsunpoikaselle omaa rintamaitoaan. Koiraemän maidonkorviketta meiltä kyllä löytyi, mutta se oli ihan listan hännillä kanille soveltuvuuden suhteen. Tottakai oli viikonloppu, mutta apteekki kuitenkin vastasi puhelimeen. Ei niillä kuitenkaan ollut sen enempää heinänsyöjän kuin kissaemon maidonkorviketta, eikä sitä tietenkään viikonloppuna niin äkkiä hankita. Sain Santaharjun Tuulalta (kiitos!) Lapualla sijaitsevan vuohitilan numeron, mutta hain ensihätiin kaupasta ihmisvauvojen äidinmaidonkorviketta. Pähkäilin, että kolmesta merkkivaihtoehdosta luomu olisi parasta, koostumus oli kaikissa lähes identtinen. Mukaan lähti siis Arlan Little Baby Organic 1.

Juotin poikasia millin ruiskulla. Meillä oli toki kahdenkokoisia tuttipulloja koiraemonmaidonkorvike-pakkauksessa, mutta niistä pieninkin oli liian suuri. Lisäksi reiästä tippui maitoa ihan liian nopeasti. Poikaset eivät vielä ymmärtäneet kunnolla imeä keinotekoisesta "nisästä", joten tiputtelin pisara kerrallaan maitoa niiden suuhun. Pikkuhiljaa ne oppivat lupsuttamaan suussaan olevaa ruiskun päätä kielellään. Käärin poikasen aina pehmoiseen liinaan sitä ruokkiessani, jolloin sen käsittely oli helpompaa, vaikka nämä erittäin taistelutahtoiset kakarat eivät siinä vapaaehtoisesti pysyneetkään.

Asutin poikaset yllä olevan kuvan mukaisesti hamsterin kuljetusboxiin, johon otin mukaan kaikki emon laittamat "petivaatteet". Pienessä boxissa poikaset pysyivät paremmin lähellä toisiaan, ja näin eivät kylmettyneet. Sen kummempaa lämpimänäpitoa ei tarvittu, vaan vauvat olivat aina lämpöisiä ottaessani niitä boxista.

Kahvikupin pohjalla oleva maidonkorviketilkka riitti poikasille koko reiluksi vuorokaudeksi, minkä jouduin niitä keinoruokkia. Karkkilaatikossa oleva, höyryävän lämmin vesi piti maidon lämpimänä koko pitkän ruokatuokion ajan. Ruokkiminen oli nopeimmillaankin todella hidasta. Vaikka kaniemo imettää poikasiaan ehkä 1-2 kertaa päivässä, taisin ruokkia ne ainakin 3 kertaa päivässä, koska keinoruokinnassa pupuvauvat eivät suostuneet imemään itseään niin täyteen, kuin mitä ne joisivat emon nisästä. Yritin saada ne juomaan edes suunnilleen millin per ateria. Punnitsin poikaset 5.1. Tällöin sinisoopeli painoi 56g, isompi valkoinen 60g ja pahnanpohjimmainen 41g. Seuraavana päivänä painot olivat laskeneet muutamalla grammalla.

Emon kuolema ja poikasten orvoksi jääminen ei riittänyt. Huonoa tuuria ei kiinnosta, onko isä oma vai lainattu, se tulee kun se tulee. "Simppu" oli jo 4½-vuotias, mutta hyväkuntoinen eikä muutenkaan antanut mitään merkkejä olevansa liian vanha "niihin hommiin". Se alkoi hengittää vaivalloisesti, istua pönötti pyllyllään nenä kohti kattoa. Luulin tietenkin sen saaneen nuhan ja annoin antibioottikuurin. Kahden viikon kuuri ei paljon auttanut, koska kyseessä ei ollutkaan nuha, mutta ottipahan edes lääkkeen suurena herkkuna suoraan ristikon läpi ruiskusta. Sattumalta samana päivänä, kun poikaset huostaanotettiin, Simppu sai valtavaa turvotusta eturuumiiseen ja jalkoihin. Tajusin kollegojen avustuksella, että sitä vaivaakin sydämenvajaatoiminta. Siinä kerääntyy nestettä keuhkoihin, mikä saa eläimen kuulostamaan nuhaiselta. Kerroin ikävät uutiset Jennikalle ja punnittiin vaihtoehtoja. Päädyttiin siihen, että Simpun on jo aika päästä loikkimaan ikivihreille niityille, mutta se ehtikin uinahtaa ikiuneen omin päin, ilman "toimenpiteitä".

Su 6.1.13 Mira's Heli ilmoitti, että hänen pienihavannakaninsa synnytti pesueen. Mehtosen Laurakin oli kertonut hermeliinillään olevan juuri pikkupoikasia, joiden jatkoksi nämä mahtuisivat. Laura kuitenkin asuu "vain" melkein 300 km päässä, joten ihan siltä istumalta sinne ei autoton lähde! Oli helpompi lähteä kiikuttamaan vauvoja reilun 80 km päähän, ja huomattavasti helpompi saada kuskikin suostumaan. Niinpä pakkasin poikaset kylmälaukkuun lämpimällä vedellä täytettyjen vesipullojen kanssa ja ei kun menoksi!

Ti 8.1.13 Tiistaina tuli viereinen kuvallinen todiste siitä, että hermeliinivauvat on tällä tietoa hyväksytty perheeseen! :) Kuvan pilkulliset sisarpuolet johtuvat siitä, että adoptioperheen isä on pienisaksanscheck. :D Eli hyvin monikulttuurinen uusioperhe kyseessä!

La 12.1.13 Tasan viikko poikasten huostaanotosta, Heliltä tuli taas tietoa, että hermuvauvat ovat hengissä, mutta emo vartioi pesää kuin naarasleijona, joten sinne ei niin vain mennä! :D

La 19.1.13 Isolla valkoisella ja sinisoopelilla on jo silmät auki, kuten viereinen kuva näyttää, ja alkavat jo liikkua pesän ulkopuolella. Pahniksella silmät ovat yhä kiinni ja Heli oli huomannut sillä olevan takajaloissa 5 varvasta eikä juuri turkkia.

24.1.2013 Heli oli syynäillyt sukupuolia ja iso valkoinen näytti tytöltä ja sinisoopeli ja pahnis pojilta. Pahniksella ei ole vielä edes kunnon turkkia, vain ihan harvaa karvoitusta. Isommat kiertävät jo ympäri häkkiä ja istuvat ruokakupissa rouskuttamassa.

30.1.2013 Tältä sisarukset ja koko monikulttuurinen perhe näyttää nyt! Pahnis on lähtenyt vihreämmille niityille.

Ke 27.2.13 Sain puput vihdoinkin luokseni! Sinisoopeli oli ilmennyt urokseksi ja se on suloinen, rotutyypillisen näköinen pieni kerä. Siskonsa taas on edelleen valkoinen punasilmäinen, vaikka toivoinkin siitä tulevan venäläiskuvioinen. Venäläisetkin syntyvät kokovalkoisina, mutta niille ilmestyy merkit ensin korviin, sitten nenään, ja lopulta käpäliin ja hännäntupsukkaan. Mutta tämä tyttö näyttääkin olevan perinyt mummonsa kokovalkoisen värin. Neiti on utelias poseeraaja, joka kasvatti itselleen pitkät korvat ja näyttää tällä hetkellä kääpiöjänikseltä! :D

Artikkelit

© Anemoneniitty.net, 27.10.2013 14:21 Validated by HTML Validator (based on Tidy)