*Kanin rekisteröinti osa2*

Julkaistu Rodentiassa 4/03

Huom! Artikkeli osittain vanhentunut!

Kirjoitin jokin aika sitten Rodentiaan kanien nyt jo jokin vuosi sitten muuttuneesta rekisteröintikäytännöstä. Ajattelin nyt kirjoittaa vähän jatkoa, sillä vuosien 2003-2004 vaihteessa tulee ja on jo tullut paljon muutoksia. Yhdistyksessämme tuntuu olevan paljon kani- ja varsinkin leijonanharjasharrastajia, mutta kaikki eivät välttämättä kuulu Suomen Kaniyhdistykseen.

Ihan ensimmäisenä ajattelin kertoa ilouutisia leijonanharjaksia koskien, toivottavasti mahdollisimman moni asiasta kiinnostunut siitä jo tietääkin. Eli 1.10.2003 leijonat hyväksyttiin viralliseksi kaniroduksi! Leijonat olivat ensimmäisen kerran virallisessa luokassa Lahdessa 18.10.03 ja tästä lähtien ne saavat osallistua niihin siinä missä muutkin puhdasrotuiset kanit. Tosin pitkää muistaa, että leijonakin tarvitsee nyt sitten sen vasemman korvan tatuoinnin! En nyt aio tässä perehtyä siihen, miltä leijonanharjaksen tulisi näyttää vaan siihen, miten oman tupsuposkensa ja myöhemmin sen jälkeläiset saa rekisteröityä. Ja samalla kerron myös muiden kanien rekisteröinnistä vähän lisää. Toivottavasti leijoniin enemmän perehtyneet kertovat sitten enemmän niiden standardista ja käytännön kokemuksia rekisteröinnistä. Leijonia kun on näköjään aika monen sorttisia. (;

Kanihan tarvitsee riittävän määrän polveutumispisteitä, että sen voi rekisteröidä saatuaan hyväksytyn näyttelyarvostelun virallisesta luokasta vähintään puolivuotiaana. (Päivitys 10/09: ei ole enää polveutumispisterajaa rekisteröinnille!) Vuoden vaihteeseen asti polveutumispisteiden alaraja on ollut vähintään 10 pistettä, mutta vuodesta 2004 lähtien saa rekisteröidä vain vähintään 13 polveutumispistettä omaavia kaneja. Leijonanharjakset ovat poikkeus vuoden 2005 loppuun asti, sillä eihän niiltä VIELÄ mitään polveutumispisteitä voida odottaa, kun ne ovat olleet tähän asti risteytyskanin "asemassa" eikä niiden vanhempia ole siten voitu näyttelyttää ja rekisteröidä. Paitsi tietysti, jos vanhemmat ovat jotain aivan muuta rotua, esim. hermeliinejä, mutta rekisteröitäessä tätä ei hyväksytä. Leijonan sukutaulussa saa näkyä vain leijonia 2 sukupolvea taaksepäin ja vain ulkomaantuontien papereissa saa olla tyhjiä kohtia. (Päivitys 10/09: nykyään kanin papereissa saa olla tyhjiä kohtia) Vuodesta 2006 lähtien leijonilla pitää, siinä missä muillakin roduilla, olla vähintään 13 polveutumispistettä, että sen voi rekisteröidä.

Ja mistä ne polveutumispisteet tulevat? Väännetäänpä rautalangasta. Tämä pätee siis kaikkiin rotukaneihin! Maksimi polveutumispistemäärä on siis 20. Otapa käteesi kanisi sukupuu. Onko sen isä rekisteröity? Eli toisin sanoen, onko se tatuoitu oikeaan korvaan? Jos on, niin siitä tulee jo 5 pistettä. Jos sama pätee emään, kanisi saa toiset 5 pistettä. Yhteensä 10. Tämä olisi riittänyt vielä vuonna 2003, mutta Rodentian ilmestymisen jälkeen se on myöhäistä, kun tarvitaan 13. Entä onko isäpupu tuonti? Jos EI, niin siitä saa yhden pisteen. Emästä samoin. Nyt on jo 12 pistettä. Tuonti tarkoittaa siis sitä, että kani-isä tai -emä on syntynyt eri maassa, kuin missä se asuu. Jos se on syntynyt Ruotsissa, mutta asuu Suomessa, se on tuonti, eikä sen jälkeläinen saa sitä yhtä pistettä. Mutta taas, jos kanisi on ostettu Ruotsista, jossa sen molemmat vanhemmat asuvat, niin nehän eivät ole tuonteja, vaikka ulkomaalaisia ovatkin.

Siirrytään seuraavaan sukupolveen. Isovanhemmilla ei ole väliä, ovatko ne tuonteja vai ei. Mutta sillä on väliä, onko ne tatuoitu oikeaan korvaan. Kani saa 2 pistettä kustakin tällä tavalla rekisteröidystä isovanhemmasta. Jos kaikki 4 isovanhempaa on rekisteröity, niistä saa yhteensä siis 8 polveutumispistettä. Kun näihin lisätään vanhempien 12 pistettä, tulee yhteensä maksimipistemäärä 20.

Kuulin itse vasta kesällä, että vuoden 2003 loppuun asti kaneja on saanut rekisteröidä 00-pisteillä, jos hylkääminen on tullut turkista, väristä tai kuviosta. Rekisteritatuoijien kokouksessa kuitenkin päätettiin samaisena kesänä, että vuoden 2004 alusta ei saa enää nollilla rekisteröidä kaneja, ei myöskään leijonia. Mutta jos jollain lymyää laatikon pohjalla arvostelukaavake, joka ei ole yli 6kk vanha, sillä voi kaninsa vielä vuoden loppuun asti rekisteröidä, jos kaikki muut asiat ovat kunnossa ja mikäli se on oikeasti tarpeen. Eli jos kani on jalostuseläin virheestään huolimatta. Kani kun on paljon muutakin kuin ulospäin näkyy. Hylkääviä pikkuvirheitä omaava eläin voi olla erinomainen kasvatuksessa, sillä myös luonne, sukutaulusta löytyvät hienot esivanhemmat ja terveys ovat korvaamattomia ominaisuuksia. Varsinkin jos väri tai rotu ovat harvinaisia tai jalostuseläimiä on muusta syystä vähän. Eräs kasvattaja onkin sanonut, että näyttely-yksilö on ihan eriasia kun jalostuseläin!

Myöskin katselmointi tavallisissa näyttelyissä on vuoden 2004 alusta lähtien mennyttä elämää eikä sitä sanaa sitten kanien kohdalla enää käytetä. Alle 13 polveutumispistettä omaavalle kanille täytyy rekisteröinti anoa hallitukselta kirjallisesti. Paitsi leijonillehan tämä on ajankohtaista vasta vuonna 2006. Kaneja, jotka eivät syystä tai toisesta voi viedä viralliseen, voi yrittää saada läpi rekisteröintinäyttelyissä, joita on vuonna 2003 järjestetty Rodentian ilmestymiseen mennessä jo kaksi, ja pyritään järjestämään vuosittain 2-3 kpl. Rekisteröintinäyttelyissä ei jaeta palkintoja vaan yritetään selvittää kanin ominaisuuksia jalostuseläimenä. Tällaisessa näyttelyssä esim. leukapussin omaava kani saattaa saada rekisterinumeron, mutta polveutumispisteet pitää olla kohdallaan.

Rekisteröinti maksaa siis 6 euroa ja kaniyhdistys ei tunne jäsen- tai paljousalennuksia. (Päivitys 10/09: rekisteröintimaksu nykyään 4e) Ohi kiitävän ajan rekisteröinnistä sai, oliko se 50 sentin alennuksen, jos käytti kaniyhdistyksen jäljentävää sukutaulua, mutta sitä riemua ei kauan kestänyt. Raha maksetaan rekisteritatuoijalle käteisenä, 2 euroa hän saa pitää kulukorvauksena ja 4 euroa menee kaniyhdistykselle. Kanin voi rekisteröidä näyttelyssä tai sopia tapaaminen vaikka rekisteröijän kotona. Kanilla pitää olla mukana A-luokasta saatu arvostelukaavake sekä 2 kappaletta sukutauluja. Sukutauluiksi hyväksytään nykyään vain uusi painos, muut hylätään. Tietenkin tuontikani voi käyttää kotimaansa kaavaketta! Sukutaulun voi tulostaa sivulta www.kaniyhdistys.com, tilata Kani-Shopista nipun kaavakkeita tai CD:n jossa on kaikki mahdolliset kanilomakkeet.

Rekisteröinnit kannattaa hoitaa ajoissa kuntoon, jos on pienintäkin aikomusta ehkä joskus teettää kanilla rekisterikelpoinen poikue, sillä katselmointi oli omasta mielestäni aikanaan aika hikistä puuhaa, kun sai kynsiä pureskellen odottaa tulosta, koska katselmoinnissa hylätty on ikuisesti hylätty. Samaa pätee varmasti rekisterinäyttelyissä, puhumattakaan siitä, että joutuisi anomaan rekisteröintiä hallitukselta, koska sitä lupaa ei ihan automaattisesti jaella. Kannattaa siis näyttelyttää kani jo ennen ensimmäistä poikuetta, ettei sitten tarvitse leukapussien ja poikkeusrekisteröintien kanssa "sählätä". (;

Lähteenä käytetty myös Kanimagaziinia 3/2003

Artikkelit

© Anemoneniitty.net, 4.10.2009 10:35 Validated by HTML Validator (based on Tidy)