*Ajatuksia estekanikasvatuksesta*

Teksti: Katriina Hautala

Julkaistu Rodentiassa 2/12.

Facebookin ryhmässä ”Vapaata keskustelua kaniasioista” alkoi toukokuussa uusi ketju, joka alkoi kysymyksellä, miksi nyt niin moni teettää risteytyspoikueita. Ensimmäinen kommentti kuului näin:

”Koska este/"este"kanit on in ! :D Nuoremmat harrastajat haluaa harrastaa esteitä ja "varmin" menopeli tämmöseen lienee kani jonka suvulla on jonkinsortin näyttöä esteiltä. Ja kun halutaan mahdollisimman erikoisia, niin ne riemunkirjavat öttiäiset on just passeleita :D”

Todettiin, että nykyään on vapaampi ilmapiiri risteytysten suhteen, ja niitä syntyy moneen eri tarkoitukseen, kuten lihantuotantoon tai erilaisiin projekteihin tuomaan uutta verta ja geneettistä vaihtelua vähälukuisten, harvinaisempien muunnosten jalostukseen. Mutta miksi esteille, eivätkö sitten ns. ”rotukanit” ole tarpeeksi hyviä, etteivät ”estepoikasten” vanhemmiksi kelpaa keskenään samanrotuiset kanit?

Tässä artikkelissa referoin ja lainaan edellä mainitsemaani kommenttiketjua. Itselläni ei ole kokemusta estekanien kasvatuksesta eikä kovin paljon estehypystäkään, mutta kun meillä oli Rodentiassa tämä estehyppyteema ja tämä keskustelu tuli niin sopivasti, päätin koota tämän artikkelin. Koreilen siis täysillä lainahöyhenissä, mutta en julkaise siteeraamieni keskustelijoiden nimiä, koska he eivät ole kommentoidessaan tienneet, mihin heidän ajatuksensa päätyvät. Mukana oli kyllä kattava porukka eri tasoista kani-ihmistä, mukaan lukien estehyppyharrastajia, ”estepoikueiden teettäjiä” ja ”tavallisia” kasvattajia.

ESTEJALOSTUS

(Nimitän nyt estejalostukseksi sellaista, että yritetään kasvattaa mahdollisimman hyviä estekaneja, risteyttämällä eri rotuja tai sitten ei.)

Voisiko "esteristeytysten" yleistymisen syynä olla sittenkin se, että niiden kasvattajat eli esteharrastajat ovat suhteellisen nuoria yksittäisten kanien omistajia, joilla nyt vaan ei satu olemaan pariskuntaa, jonka molemmat osapuolet ovat keskenään samaa rotua? Teetetäänkö sitten poikasia niillä vanhemmilla, mitä itse ja mahdollisesti kaveri (esteitä harrastava myös) sattuu omistamaan, rotuun katsomatta? Ehkä syynä ”estepoikueen” vanhempien roduille onkin siis vain sattuma, kun kaneja hankittaessa ei ole ollut vielä mielessä poikasten teettäminen, vaan on tullut vain hankkineeksi keskenään eri rotuisia lemmikkejä?

Tokihan on olemassa näitä niin-ja-niin monen polven esteristeytyksiä, joiden vanhemmat ovat palkittuja hyppääjiä ja itsekin hyppivät loistavasti. Tällainen tavoitteellinen kasvatus vaikkakin sitten risteytyksillä, ymmärretään kaikkialla. Mutta pitää erottaa estekanien jalostus sattuman varaisista risteytyspoikueista, joita sitten markkinoidaan estekaneina. Estejalostusta ei ole "Tää hyppää helpossa ja sun kani keskivaikeessa, tulis varmaan hienoja ESTElapsia.." eikä varsinkaan "Tän äiti hyppii kotona sohvalle ja isi näyttää siltä et vois hyppiä, joten myydään vaan estekoteihin". Erään keskustelijan mielestä nykyisin teetetään mitä omituisimpia yhdistelmiä ja käytetään tekosyynä sitä, että ne ovat esteristeytyksiä, koska niiden vanhemmat on vannoutuneita kerran helpossa keskeyttämässä käyneitä ”estekaneja”.

RODULLA VÄLIÄ?

”Risteytykset ymmärrän, jos jalostetaan uutta väriä/rotua ja mitä tulee noihin esteristeytyksiin niin mä en vaan tajua miten risteytykset pomppis esteiden yli paremmin ku puhdasrotuset :D Huuhaata mun mielestä.” Ylipäätään varsinkin kasvattajat kaipasivat perusteluita siitä, miksi juuri risteytykset olisivat parempia hyppääjiä kuin muut.

Koska kanien koko, rungonmuoto ja luonne vaihtelevat hyvinkin paljon rodusta toiseen, on tietenkin selvää, että toisilla roduilla on paremmat edellytykset tulla hyviksi estekaneiksi kuin toisilla. Onhan hyppiminen kevyellä rakenteella ja aktiivisella raskaalle ja laiskalle kanille. Mitä jänismäisempi kani, sen parempi ketteryys. Esimerkiksi kääpiölupan fysiikka ei ole "kuin luotu" esteiden hyppimiseen, se on sen verran pyöreä ja tasapaksu muodoiltaan. ”Vähän kuin laittaisi kuplavolkkarin ja ferrarin vierekkäin, kun laittaa kääpiölupan ja fysiikaltaan esteille soveltuvan esteristeytyksen riviin :D” Kuitenkin todella moni kääpiöluppa harrastaa esteitä ja pärjääkin, eli kaasupoljin löytyy myös siitä kuplavolkkarista! Tarvitaan siis myös luppiksille tyypillinen innostunut ja vilkas luonne. Kani kuin kani pääsee kyllä esteiden yli ja vieläpä vauhdilla, kun sillä on halua hyppiä. Löytyyhän niissä esteristeytyksissäkin varmasti niitäkin yksilöitä, joilla ei ole mitään mielenkiintoa esteisiin.

”Silloin joskus kivi ja kypärä kun minäkin hyppyytin kaneja, oli mun parhaat hyppijät hermuja XD. Nyt veikkaisin, et parhaat löytyis kääpiöperhoskanien puolelta, niiden mielenlaatu on just hyvä hyppyradoille!”

”Ja nyt kun kattelee suurinta osaa hermuista (jotka siis näyttää hermuilta, eikä kääpiöjänis-hermuristeytyksiltä), niin ne näyttää just sellasilta, että ne joutuu heittämää esteiden yli, että ne saa toiselle puolelle puomia xD”

”Mulla itelläkin oli parhain estepupu puhdas kjänis, toki siinäkin tapauksessa kanilla oli luonne kohdillaan esteille. Sillä kokoluokalla ei vaan isommissa luokissa päästy kaikkia esteitä, kun ei yksinkertaisesti pomppuvoima riitä.”

”Vielä kun kisailin, paljastu mun saksanjätistä vahingossa kaikkein innokkain ja menevin estekani :D Ei sen kanssa sentään viittinyt pitkän selän takia jatkaa, joskin sen päivittäisiä iloloikkaralleja katsellessa välillä pelottaa yhtä lailla se selkä. ”

Mihin sitten perustuu se, että esteristeytys on puhdasrotuista lajitoveriaan pätevämpi radalla? Eikö se lähde siitä kanin halusta hyppiä, ei siitä, että sen emä tai isä on hyppinyt?

Esteristeytyksillä pyritään jalostamaan yhteen kaniin juurikin sitä ketterää, hyppäämiseen mahdollisimman sopivaa kroppaa ja reipasta mielenlaatua, ”jotta loikka lentäis ja jalat kipittäis radalla niin pirun kovaa :D” Ja tällöin yhdistellään rotuja missä näitä esiintyy.

Ruotsissa radoilla menestyvät juurikin nämä esteristeytykset. Siellä pitkänlinjan estekaneilla on oikeita estekaneja useamman sukupolven takana, ei vain isässä ja emässä. Suomessa ei kuitenkaan olla estejalostuksessa vielä ihan sillä tasolla, joten on toistaiseksi vielä melko sama asia, kisaako ”estepupulla vai kääpiölupalla”.

EI-PERIYTYVIÄ HYPPYOMINAISUUKSIA

Jossain määrinhän estehyppääminen on myös opetettu ominaisuus. Ja se, missä luokassa kani hyppii, on kiinni omistajan aktiivisuudesta käyttää sitä kisoissa. Lisäksi kanin terveydentila ja lihaskunto (ruokinta/liikunta) vaikuttavat varmasti hyppyradoilla menestykseen. Mikään näistä asioista ei luonnollisestikaan periydy.

”Estekanin saat rotupupustakin kunhan vaan riittää sinniä opettamiselle joskaan ihan joka rodusta ei niinkään ketterää radalla menijää saa mut ei siihen et haluut kisata kanin kanssa tarvii jalostaa risteytyksiä.”

Kanin haluun hypätä vaikuttavat luonteen ominaisuuksien lisäksi olennaisesti se, miten kani on "treenattu", missä kunnossa se on ja miten se on elämänsä viettänyt. Pulska tai löysä otus, joka on maannut häkissä ikänsä, ei varmasti ole lainkaan yhtä innostunut esteistä. Onhan niiden ylittäminen sille ylimääräisen työlästä, kuin jos se sama kani olisi koko elämänsä saanut paljon liikuntaa ja olisi vetreässä kunnossa. Luultavasti sen suhde liikkumiseen olisi aivan toinen. Tietäähän sen meistä ihmisistä ja koiristakin, tulee vaan lihakset kipeäksi, kun ensimmäisen kerran yrittää jotain muuta, kuin sohvalla makaamista.

KANEILLE KÄYTTÖLINJA?

”Jäin tässä pohtimaan tuota estejuttua ja vertaamaan koirien näyttely- ja käyttöpuolen jalostukseen, että onko meillä kohta "käyttölinja" jossain kanirodussa tai jalostetaanko joku erillinen esterotu. :D”

Ehkä meidän pitäisi ruveta paremminkin jalostamaan sopivan kroppaisille kaniroduille hyppäämiseen sopivampaa luonnetta sen sijaan, että kehitämme kokonaan uutta rotua, ”esteristeytys”? Tämä on itselleni tuttu aihe, koska harrastajan saksanpaimenia ja mielestäni mikään ei ole tyhmempää, kuin erottaa näyttely- ja käyttölinjat toisistaan. Ymmärrän, että harrastajat; niin koirien, kanien kuin muidenkin eläinten kohdalla, valitsevat sisarusparvesta tietyllä tavalla painottuvat yksilöt, eli hauskat värivirheelliset lemmikiksi, näyttelytasoiset näyttelyistä kiinnostuneille jne. Mutta kasvattajien pitäisi kyllä pyrkiä rodun kokonaisvaltaiseen kasvatukseen, että eläin on sekä ulkoisesti että sisäisesti hyvä rotunsa edustaja. Tämä sama ensimmäisten sinisilmäisten hermeliinien joukossa oli todella äkäisiä pupuja, ja minä aloin sitten poikasista aina kun mahdollista, valita kilttejä otuksia kasvatukseen parantaakseni sinisilmähermujen luonnetta, sen sijaan että olisin alkanut kasvattaa kilttejä risteytyksiä sinisillä silmillä.

OPITUT JA PERITYT LUONNEOMINAISUUDET

Käytän edelleen kommentoijien tuomia koiraesimerkkejä, koska niistä on varmasti helppo ymmärtää pointti. Koirissakin on rodunomaiset luonteet ja taipumukset, esimerkiksi metsästyskoiraroduilla on aivan erilainen saalisvietti kuin seurakoiriksi jalostetuilla, joilta se voi puuttua täysin. Koulutettavuuskin on ihan eri tasoa eri yksilöillä, mutta tietyt luonteenpiirteet kyllä varmasti tekevät siitä helpompaa tai vaikeampaa.

Luonne ei sinällään periydy, mutta taipumus tietyn tyyppiseen käytökseen kyllä. Hermorakenteen vahvuudet ja heikkoudet periytyvät, mutta voimakkuus millä poikanen reagoi signaaleihin on opittua. Emo opettaa poikasilleen sitten vielä omanlaisensa käytöstavan ja reagoinnin ärsykkeisiin. Kuitenkin emon opettamista tavoista on vielä helppo opettaa poikaset toisille tavoille. Luonne ja käyttäytymismallit ovat suurimmaksi osaksi opittuja, kuten myös hyppykanien innokkuus reagoida esteisiin ja hyppäämiseen ohjaajan haluamalla tavalla.

Jos emo on ihmisrakas ja kerjää huomiota ihmisiltä, niin poikasetkin tekevät niin jo ihan pienestä pitäen. Jos taas emo sinkoilee pitkin poikin hädissään jokaisesta kolauksesta, niin tekevät poikasetkin. Rohkean ja pelottoman emon poikaset ovat itsevarmempia kuin aremman emon lapset.

ÄKÄISET ESTEPUPUT

”Sillon ku ite olin ottamassa estekania Ruotsista niin mua peloteltiin että ne saattaa olla tosi äkäsiä.. :D Ja Suomessa oon radoilla nähny tämmösiäki, hyppäävät upeesti mutta näyttävät niiiiin vihasilta mennessään.. :D Meidän ruotsintuonti estepupu Hande oli kuitenki huippuyllätys, sillä on ihanista ihanin luonne. :) Oikeastaan tuo tottelevainen, rauhallinen luonne on meille sen pienen määrän menestystä tuonu radoilla, ei niinkään se että Hande hyppäis huippuhienosti. Joskus musta tuntuu että tuo luonne unohdetaan jalostettaessa estepupuja, kun se kuitenkin merkitsee hyvin paljon..”

Itselleni tuli mieleen äkäisistä, hyvistä estehyppääjistä omat agility-terrierini. Temperamenttisin aussini tekee sisulla töitä. Vaikka sitä vähän alkaisi väsyttämään pyöräillessämme, se tuumaa selvästi että "[ruma sana]" ja jatkaa vielä vähän lisää. Sen sijaan kiltimmät terrierini, joilla ei ole sillä tavalla sisua, alkavat sitten vaan jolkotella perässä kuin laamat. Agilityssäkin äkäpussimme päästelisi esteitä varmasti vaikka itsensä hengiltä, se on niin hulluna esteisiin eikä anna periksi. Kun se lähtee liikkeelle, niin se murahtaa ja puskee menemään härkänä eteenpäin. Ja louskuttaa minulle suu vaahdossa ”Kerro jo minne pitää jatkaa, ¤#&%@¤!” Koiramaailmassa sitä kutsutaan kai taistelutahdoksi, mikä ajaa sitä eteenpäin, ja se näkyy myös arkielämässä pienenä miinuksena, koska herra äkkipikainen ei anna missään periksi. Voisiko kaneilla olla yhtään sama juttu, kun jotkut äkäpussit menevät vinhasti esteitä ja leppoisammat vain istuvat esteen edessä vaikka loppupäivän, jos ne on siihen asetettu?

RUNGONMUOTO

Ulkomuotoluokathan on tarkoitettu jalostuksen tueksi ja odottamatta näin on myös estekanien jalostuksessa. Rungonmuotohan on yksi tärkeimpiä kohtia ulkomuotoluokan arvostelukortissa ja rungonmuoto on olennainen tekijä myös estehypylle, koska kani tarvitsee terveen rakenteen, että se loikkii parhaiten.

”Yllättäen huomasin et just toi mun esteleijona on saanu kropaltaan 19/20p uml.sta!! se on siis tarpeeksi pyöreä, eikä yhtään kantikas :D mulla on sen poika (rungonmuoto 18,5/20), joka hyppii tosi hyvin esteillä ja sen nuorin tytär (runko 18/20, kantikas), jolla on muhkea harjas , mut ei hypi. ---- Tarkistin sen hyvin hyppineen jellonapojankin pisteet, ni se oli saanu rungonmuodosta 18, 18,5 ja 19p 3.lla eri tuomarilla. Eli jos näistä päättelee jotain, ni kun on hyvät pisteet rungonmuodosta, ni kani myös hyppii hyvin!!”

Miten sitä rungonmuotoa sitten arvostellaan? Onko lihaksilla merkitystä kantikkuuteen? Eli katsooko tuomarit selkälihaksia vai niitä luita siellä alla? Ja onko lihakseton kani automaattisesti kantikas? ”pitää olla lihasta!! Jos luut tuntuu ni lähtee varmasti vähintään piste rungonmuodosta! Jos se lihaksikkaana on kantikas- ni sit se vaan on :)”

EI HERNEITÄ NENÄÄN!

Heti ketjun aloitusviestistä lähtien haluttiin korostaa sitä, ettei haluta arvostella ketään tai kenenkään toimintaa, vain pyöritellä ajatuksia ja keskustella. Ja kukaan ei edes kiivastunut koko ketjun aikana! Tai sitten on kiskaissut palkokasvit niin hyvin hengityselimiinsä, että tukehtui siihen ennen kuin pääsi painamaan entteriä! :D

Resepti estekanille eli yleisiä rotuja esteristeytysten takana:

Artikkelit

© Anemoneniitty.net, 21.10.2012 00:28 Validated by HTML Validator (based on Tidy)