*Elämäni peruaanit*

Julkaistu Rodentiassa 2/08 ja MarsuMagazine 2/08

Tämä juttu on kirjoitettu alun perin MarsuMagazinen 2/08 peruaani-speciaalia varten.
Tässä sama hieman muunneltuna; siihen on lisätty hieman yleistietoa.

Yleistä peruaanista

Peruaani kuuluu pitkäkarvaisiin marsurotuihin. Peruaanilla on suora, paksu ja silkkinen turkki ja siihen kuuluvat ominaispiirteinä myös pitkä otsatukka, tuuheat poskikarvat sekä 2 pyörrettä takapuolessa. Nämä yhdessä luovat sellaisen vaikutelman, että marsulla kasvaa poikasena tai lyhyeksi klipattuna turkki peffasta nenään päin, päinvastoin kuin sheltiellä. Itse pidän juuri tästä hieman vallattomasta ulkonäöstä (ja luonteesta), se ei ole niin siisti ja "sliipattu", kuin asiallisemman näköinen sheltie.

Peruaanien rotutyypillisimpiä ongelmia lienevät liian heikot otsatukka ja pulisongit, sekä peppurusettien väärä lukumäärä. Tämän vuoksi onkin viisainta pitää jalostuksessa otsatukalliset ja otsatukattomat rodut erillään. Peruaani kuuluu otsatukallisiin rotuihin kiharaisten serkkujensa alpakan ja lunkarya peruaanin kanssa. Otsatukattomia taas ovat muut pitkäkarvaiset rodut sheltie, coronet, texel, merino jne.

Peruaanit ovat yksi temperamenttisina tunnetuista roduista. Tätä ei kuitenkaan saa sekoittaa äkäisyyteen, koska sitä ei pidä sallia yhdellekään marsulle. Temperamentikkaalla tarkoitetaan hieman vallatonta ja persoonallista marsua, joka kysyy joskus omistajalta huumorintajua ja kärsivällisyyttä, sillä vilkkauden lisäksi temperamentikas on myös kekseliäs ja iloinen. Sillä on asioihin oma mielipide, jonka voi oman harkinnan mukaan jättää huomioimatta esim. turkinhoidon ja muiden marsun parhaaksi tehtävien, siitä itsestä vastenmielisteltä tuntuvien, toimenpiteiden kohdalla.

Taifuuni

Ensimmäinen omistamani peruaani-turkkinen marsu oli risteytysnaaras Anemone's Taifuuni, joka syntyi vuonna 1995 Nicarao-marsulasta "kasvatukseni" aloituseläimiksi ostamalleni risteytyspariskunnalle. 13-vuotiaan asiantuntemuksellani isä ja emä olivat tietenkin samasta poikueesta, enkä ollut osannut odottaa pitkäkarvaista poikasta, vaikka Taifuunin isoisä siten molempien vanhempien puolelta oli peruaani... Taifuuni sai nimensä tuulen tuivertamasta turkistaan.

Mitä enemmän Taifuunin turkki kasvoi, sitä enemmän peruaaneihin rakastuin. Rouva piti kovasti turkkinsa hoitamisesta ja se istuskeli kiltisti, kun minä kampailin sen tukkaa erilaisiin muotoihin. Säännöllinen kylvettäminen oli tietenkin myös meitä lähentävä rutiini, koska minulla oli tapana pitää Taifuunia pyyhkeeseen käärittynä sylissä niin kauan, että se oli kuivunut. Taifuuni oli toki klipattu siinä missä kaikki muutkin tukkamarsuni ovat, mutta kesällä sille tehtiin aina oikein armeijakampaus. Taifuuni oli aina hyvin hintelä, joten sen mannekiiniura ei jatkunut yhtä pet-näyttelyä pitemmälle.

Taifuuni eli monta vuotta täysin terveenä, mutta sen kohtaloksi koitui jumittunut juomapullo. Muut marsut selvisivät omistajan säikähdyksellä, mutta vanha rouva ei. Se oli rankka opetus meikäläiselle kantapään kautta, sillä Taifuuni oli marsulani rakkaimpia. Eipä sitä ennen ollut juolahtanut mieleenikään, että juomapullot voivat jumiutua, kun itsellä oli vielä niin vähän kokemusta, eikä tietoa ollut vielä niin hyvin jaossa, kun ei ollut nettiä.

Nompparelli

Taifuunin yhden poikueen isänä oli self lilac Andien Akapetus, ja siitä jäi kotiin lyhytkarvainen, mutta rusetillinen Anemone's Emilia. Tuli aika astuttaa Emilia. Olin tuohon aikaan ihan epätoivoinen lilaccieni kanssa ja ikävöin myös pitkäkarvaista ystävääni Taifuunia, joten olin ostanut Korallista lilac-kirjavan, coronettia muistuttavan Justuksen. Justus ja Emilia saivat joskus vuosituhannen vaihteessa lilac/golden pojan Anemone's Nompparellin, jolle kasvoi peruaaniturkki. Emilia kuoli poikiensa ollessa viikon vanhoja, joten Nompparelli ja sen veli ruokittiin käsin porkkana-omena-piltillä. Nompparellin kotiin jääminen oli heti syntymähetkellä päätetty. Veljen jouduin kuitenkin raskain sydämin myydä, koska silloin vielä luulin, että jokaiselle urokselle pitää olla oma häkki.

Nompparelli oli luonnollisesti uusi silmäteräni, olihan se paitsi Taifuunin lapsenlapsi ja peruaaniturkkinen, myös viimeisiä lilaccejani (edes osittain). Risteytystaustastaan huolimatta Nompparelli edusti peruaaneja EPJY:n esittelypisteessä niin Vaasan Eläinkeskuksessa kuin Seinäjoen Kids-messuillakin päätyen kanssani lehtikuvaan muistaakseni Ilkkaan. Poika poseerasi myös Härmät-lehdessä omassa haastattelussani. Nompparelli oli luonteeltaan nimensä mukaisesti oikea ilopilleri. Mutta se ei kerta kaikkiaan pitänyt paikoillaan olemisesta, turkin hoidosta nyt puhumattakaan! Nompparelli kuoli aivan varoittamatta eräänä alkukesänä, kun sen maha ei kestänyt muka niin varovaisesti suorittamaani siirtymistä vihreään ruohoon. Ripulia tai mitään muitakaan oireita ei näkynyt ennen kuin poika oli jo menehtynyt...

Nöpö

Näinä peruukittomina välivuosina, jotka Nompparellin kuoltua koittivat, ei kuitenkaan päässyt turkin hoidon todellisuus unohtumaan. Sain nimittäin kunnian tutustua Etelä-Suomesta eläinkaupasta ostettuun peruaaniturkkiin nimeltä Nöpö. Nöpö käy meillä säännöllisesti hoidossa (pisimmillään ollut 3 kuukautta putkeen), johon kuuluu mm. kylvetys, parturi ja manikyyri. Nöpö tuli Pohjanmaalle leikatun uroksen kaveriksi ujona tyttönä, josta puolisonsa kuoltua paljastui oikea Matami Mimmi.

Minäkin pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan, miksi peruaanien sanotaan olevan temperamenttisia. Nöpö julistaa räiskyvän vastalauseen kaikkeen mahdolliseen hoitotoimeen. Ehkä juuri siksi se meillä käykin hoidattamassa kyntensä ja kuontalonsa. ;D Siinä kiukuttelussa jää nykyinen aby-kämppis toiseksi. Mutta minä kun en Nöpöltä mielipidettä kysele, sillä nämä asiat vain pitää hoitaa.

Ihan epäreilua, että tällä paperittomalla teräsmummolla on sekä upea massa että todella paksu ja hujauksessa kasvava turkki. Pet-tuomarina ja itsekin pitkäkarvaisten omistajana olen havainnut sen olevan aika harvinainen yhdistelmä yhdessä ja samassa marsussa...

Taifuuni

Taifuunin syntymästä asti haaveilin oikeasta peruaanista ja joskus tulin maininneeksi siitä Lotta Ahlforsille. Eräässä Pirkkahallin näyttelyssä sain sitten aivan odottamattoman mutta riemastuttavan tilaisuuden päätyä "virallisen" peruaanin omistajaksi, kun kolmivärinen NoWhereLand's Wonder Coat tuotiin eteeni. Tästä ihanasta karvakerästä tuli oitis kutsumanimeltään Taifuuni, vaikka se ulkonäöltään oli ja on edelleen juuri kuin Nöpö nuorena. Näissä Taifuuneissani on silti enemmän yhteistä, molemmat ovat suuren tukkansa alla melko pikkuisia, mutta sitäkin määrätietoisempia tätejä, jotka osaavat ihastuttaa. Ja tarvittaessa myös vihastuttaa.

Ensin harkitsin pitää Taifuunin jonkin aikaa turkissaan, mutta ne unelmat sai pian haudata. En malttanut pitää Taifuunia yksikseen, vaan laitoin sen laumaan, jossa pari avuliasta ystävätärtä nakersivat sille oitis otsatukan. Kerran Taifuuni osallistui klipattuun luokkaan, mutta oli silloin vähän liiankin klipattu... Turkissa saisi kuitenkin olla edes jonkin verran pituutta jopa klipatussa luokassa, että sitä pystyy arvostella. Menestystä on siis kertynyt vasta pet-puolelta.

Malaxis Andrew matkusti kesällä 2006 Lotan marsulasta meille, ja ainoa asia, missä Andrew ei ollut kiltisti, oli turkin hoito. Mutta silloinkin se lupasi Lotan kostavan minulle puolestaan. Se teki kiltisti poikueen paitsi Taifuunille, myös tämän lunkarya-kämppikselle nimeltä Anemone's Ailigas.

Ukkonen

Andrewin molemmat tyttöystävät saivat 3 poikasta. Tietenkin Taifuunin poikueesta vain 1 jäi lopulta henkiin helteiden takia. Kuten arvata saattaa, niin kuolleet poikaset olivat naaraita. Mutta kerrankin niin päin, että henkiin jäi se ainoa poikanen, jolla ei ollut taitteita korvissa. Korvataitteet tosin eivät ole turkkimarsulla niin paha virhe, kuin sileäkarvaisilla! Tämä d.e.golden (tai buff...)/white poika sai nimekseen Anemone's Armoton Ukkonen, koska päätin nimetä tukkapoikaset Taifuunin mukaan myrskyisästi.

Ukkonen on ensimmäinen marsu, jota olen yrittänyt nyytittää ja pitää turkissaan, tosin huonolla menestyksellä. Onnistuin jotenkuten nyytittämään pojan turkkia 8-kuiseksi, että se pääsi ensimmäiseen näyttelyynsä. Siinä vaiheessa olin jo kokemattomuuttani aiheuttanut aika paljon hallaa pojan turkille. Käytin nyytittämiseen talouspaperia ja kumirenksuja, mutten mitään kovikepalaa, koska en silloin tajunnut sen tuomaa hyötyä. Kovikepala pitää nyytin ryhdikkäänä ja litteänä levynä, Ukkosen nyytit olivat siis lähinnä nutturoita… Lisäksi talouspaperi tuntui kuivattavan Ukkosen turkkia ja nyytit ilman koviketta tuntuivat katkovan turkkia lisää.

Opiskeluni takia en pystynyt avaamaan ja kampaamaan nyyttejä päivittäin. Asiaa ei helpottanut se, että Ukkonen protestoi nyytitystä piehtaroimalla häkissään niin, että nyyttien ja ihon väliin pääsi heinää, purua ja lopulta siitä kaikesta muodostui myös takkua turkin juureen. Näin jokaisen nyytin avaaminen tiesi aina takkujen selvittelyä, ihon nipistelyä, turkin ohenemista ja riitelyä. Kerran Ukkonen oli niin suivaantunut, että se melkein onnistui karkaamaan ja sain kiinni vain nyytistä, jolloin turkkia irtosi aika reippaasti. Ei siis saatu kovinkaan hyviä arvosteluja. Koska turkki oli jo aikalailla pilalla, päätin klipata turkin, jolloin Ukkonen sai riemukseen myös kämppiksen. Vaikka Ukkonen oli asunut koko ikänsä yksin, se sopeutui todella helposti toisen aikuisen uroksen seuraan.

Turkkivaurion lisäksi Katja Kivipuron kommenttina turkista oli karkea. Nyt luulen sen johtuneen väärästä pesuaineesta, nyytitysmateriaalista ja -välistä, koska nyt klipattuna Ukkosella on ollut "hyvin laskeutuva" silkkinen turkki, vaikka sitä ei nykyään tarvitse harjata ja pestä kuin todella harvoin. Halusin vielä varmistaa asian ja ilmoitinkin pojan klipattuna PetExpoon -08, koska siellä oli tuomarina maineikas peruaanikasvattaja Jens Lindgren, joka on siis myös Ukkosen isän kasvattaja. Turkista tulikin hyvä arvostelu. Menestystä ei tosin näyttelystä tullut, sillä Ukkonenkin on aika pieni ja hento, mutta sehän olikin jo etukäteen odotettavissa.

Mutta aikanaan sain tuosta karkea-kommentista kipinän kokeilla Ukkosta jalostuksessa ihailemiini lunkaryoihin. Ukkosen ensimmäinen puoliso olikin Andrewin ja Ailigaksen lunkarya pojantytär Anemone's Graceful Taiga, joka synnytti lokakuussa 2007 kolme tukkapoikaa. Yksi kiharapilvi, Hirmumyrsky, jäi kotiin Ukkosen kämppikseksi. Pojat viihtyvätkin hyvin keskenään, eivätkä tunne vetoa pureskella toistensa turkkeja, koska itsellä on samanlainen heviletti. Nyytittämisestä luovuttuamme, meistä tuli Ukkosen kanssa hyvin läheisiä, kun minä en ole enää kiusaamassa toista.

Hiekkamyrsky

Ukkosen ja peruaanitaustaisen Anemone's Alma-coronetin poikue syntyi marraskuussa, lapsilla on peruaaniturkki parilla ylimääräisellä pyörteellä varustettuna. White/golden naaras Anemone's Hiekkamyrsky jäi kotiin kasvamaan. Hiekkamyrsky on suloinen luonnonlapsi, jonka jakaus mutkittelee itsepintaisesti puolelta toiselle.

Jengielämää

Taifuunin toinen poikue syntyi joulukuussa Andrewin ja Ailigaksen lunkaryapojalle Felipelle, joka on Taigankin isä. Nämä poikaset söivät Taifuunille oikean armeijakampauksen, kuten jotkut poikueet tekevät rotuun katsomatta, kun emolla alkaa maito ehtyä luovutusiän kynnyksellä. Pitkislauman jatkoksi tästä lunkaryapoikueesta jäi valkoinen kiharapilvi Anemone's Growing Thunder. Ailigas, Taifuuni, Taiga, Hiekkamyrsky ja Thunder asustelevat tyytyväisenä keskenään, ja antavat toistensa tukan kasvaa.

Klipatuilla lemmikkimarsuilla toki ei ole haitaksi, vaikka niiden turkkia syötäisiinkin, sillä se on lähinnä kosmeettinen ongelma, jos omistajalla on erilainen tyylitaju kuin marsuilla. Useinhan parturointi on melko hillittyä, mutta Alman entinen kämppis söi turkkia niin hurjasti, että edellisessä kodissa ei edes tiedetty Alman olevan pitkäkarvainen! Marsujen keskinäisestä parturoinnista voi olla jopa apua omistajalle, mutta yleensä parturit keskittyvät kaikkeen muuhun kuin siihen kohtaan, joka eniten parturointia kaipaa: pyllykarvoihin.

Jos omistaja ei halua marsujen hoitavan parturointia itse, kannattaa koota enemmän tai vähemmän pitkäkarvaisista marsuista koostuva lauma. Pitkäkarvaiset eivät ole niin kiinnostuneita parturoinnista, kuin ne uteliaat mutustelijat, joilla ei itsellä ole tukkaa. Turkin ei edes pääsääntöisesti tarvitse olla jokaisella kovinkaan pitkää. Esimerkkinä Ailigas, jolla on vain vähän pitkää karvaa takapuolen päällä, muualta turkki on vain hieman normaalia pitempää. Myös Aniara's American Sheena, american crest, jolle kasvoi turkkivirheenä liian pitkä, vain noin 5-senttinen turkki, jätti toisten turkit rauhaan.

Ajatuksiani

Täydessä turkissaan oleva pitkäkarvainen marsu on näyttelyn kauneimpia ja pet-tuomarina arvostan pitkässä, hyvin hoidetussa turkissa olevaa marsua korkealle, sillä se on vaatinut omistajalta ylimääräistä vaivannäköä. Mutta meillä kun ei vielä tässä vaiheessa ole kauheasti saumaa menestyä ulkomuodossa, niin olen klippauskannalla, vaikka olenkin enemmän kotona kuin silloin opiskeluaikoina, kun yritin Ukkosta nyytittää. Meidän pitkismarsulan juhlahetkiä kun ovat vielä tässä vaiheessa nämä arkiset asiat, joten itselleni riittää, että turkki on vain maahan asti. Sitä paljon pitempi, laahaava turkkihan on aika epämukavan näköinen lakaistessaan papanoita marsun perässä. Nyytitetty marsu taas ei oikein herätä meikäläisessä paijaamishalua, koska saa pelätä nyyttien aukeavan tai kiristävän marsua.

Klipattuun turkkiin voi upottaa sormet, pörröttää, rapsuttaa ja tehdä ihan kaikkea, koska turkki ei voi siitä pilalle mennä. Turkin pituudesta riippuen, klipattu marsu on melkein yhtä helppohoitoinen kuin mikä tahansa muukin marsu. Riittää, että silloin tällöin huolehtii, ettei peffaan muodostu rastoja, jos pitää turkin tarpeeksi lyhyenä omaan siivous- ja harjausväliin nähden.

Loppujen lopuksi

Toukokuussa Ukkonen muuten lähti Henna Ohlgrenin marsulaan pyytämään Ibiza-nimisen peruaanitytön tassua. Hiekkamyrskyllekin voisi ehdottaa peruaanisulhoa. Nöpö elää yhä ja minä työskentelen nykyään samassa firmassa, jossa Nöpö kavereineen on maskottina. Eli sain työharjoittelupaikan marsun suosituksesta!?! ;D

Päivityksiä 10/2009: Jalostuksen kannalta on tietenkin korvaamattoman tärkeää yrittää pitää marsunsa turkissaan, koska vain sillä tavalla tietää, mitä kasvattaa. Eli millainen turkinlaatu marsulla on todellisuudessa, ja että onko jalostusmarsujen luonne kelvollinen nyytitettävälle eläimelle.

Artikkelit

© Anemoneniitty.net, 3.10.2009 23:19 Validated by HTML Validator (based on Tidy)